Syventävä jäsenkorjauskoulutus

Syventävässä koulutuksessa kehitytään suomalaisen jäsenkorjausmenetelmän osaajana. Osaajakoulutusosat ovat nimensä mukaisesti ovat vaativampia. Rutiinit peruskoulutuksesta ovat jo tuttuja, joten niitä ei erikseen mainita tässä. Jokaisella osalla harjoittelemme myös asentovirheiden korjaamista koko kehossa, koska ihminen on kokonaisuus. Harjoitusta ei tule koskaan liikaa.

Syventävä koulutus 1. osa.

Hermosto ja yläselkä. Ylähengitysteiden tulehdustilat ja rintarangan toiminta. Otteiden harjoittelua ja erilaisia tekniikoita rintarankaan. Polvivaivat. Kuntoilijan ja juoksijan jalkojen vaivat. Venytystekniikoita.

Syventävä koulutus 2. osa. Rintarangan suoristuma ja "niskapatti". Tämän esteettisen vaivan syntyminen on varsin yksinkertaista ja yleistä. Harjoittelemme korjaamaan sen. "Niskapatin, anopin kyhmyn" korjaaminenkin on varsin yksinkertaista.

Kirjallinen koe ja osaamisen näyttö käytännössä. Todistusten jako ja onnittelut.


Koulutettu suomalainen jäsenkorjaaja nimikkeen käyttö on sallittua, kun olet suorittanut koulutuksen hyväksytysti.

Suomalainen jäsenkorjaaja -nimikettä voi käyttää ainoastaan koulutuksen suorittanut. Koulu pitää rekisteriä valmistuneista. 

Koulutuksessa opitaan standardit otteet tutkimusta ja hoitamista varten. Koulutuksen tarkoituksena on opettaa suomalaisen jäsenkorjauksen perusteet.

Jäsenkorjaajalla on paljon asioita, jotka oppii vain kokemuksen kautta.  Kehittyminen jäsenkorjaajana on jatkuvaa, elinikäistä.

Tervetuloa Suomen Jäsenkorjaajakouluun! 


Comments